Hedelmäpuissa, syreeneissä, jalavassa ja tammessa on vielä vihreät lehdet, että loppuharavointikin saa odottaa. Ruohonleikkurikin on vielä pihalla odottamassa viimeistä niittoa. Koivut on jo paljaita ja luonnollisesti olen alkanut jokasyksyisen aneluni ukkokullan suuntaan, että jokos niitä saisi kaadettuna. Toivottavasti pian.

Pihan syysistutuksetkin on vielä tekemättä ja risutuolissa kököttää vielä jotakuinkin vihreä hajuherne. Jotain uutta pitäisi siihenkin keksiä tai sitten vain istuttaa sammalnalle penkkiin. Kauppareissulla esikoisen kanssa näimme callunoita. Hän olisi halunnut keltaiseksi värjätyn, mutta en suostunut moista ottamaan. Tähän siniseen suostuin. Laitoin sen risuilla päällystettyyn amppeliin ja koristeeksi sammalpalasesta leikatun sydämen.


Eilen mummolareissulla näin yhdessä pihassa sellaisen puskaan puolihuolimattomasti viskatun valosarjan. Minä en sano niitä jouluvaloiksi, vaan puhun tunnelmavaloista. Täällä syrjässä ja katuvalojen ulottumattomissa voisin itsekin valoasarjoja pikkuhiljaa sytytellä, mutta sitä en oikein ymmärrä miksi ne täytyy viskata sinne puskaan. Miksi asetteluun ei voisi uhrata ihan pientä tovia, kun niitä valoja kuitenkin useampi kuukausi katsellaan?

Mitä mieltä sinä muuten olet, onko vielä liian aikaista moiseen puuhaan? Kerroppa, niin minä jään odottelemaan, että kauppiaat laittaisivat pian valosarjat hyllyille, niin saisin käydä hakemassa valot risukaareen. Niitä olisi sitten kiva tuolta salin ikkunoista iltaisin kurkkia.