Pikkuhiljaa alkaa tuntua, että luonto voittaa puutarhurin tässä kuivuusmittelössä. Kallion reunalla kasvavia syreenejä ei ole kasteltu ja se näkyy lehtien kuivumisena. Sama ilmiö havaittavissa myös samalla paikalla kasvavissa rinneangervoissa. Toisaalla kasvavien (vaahteran lähellä) keijuangervojen kukinta pelastui kun kastelin niitä reilusti huomatessani lehtien käpertymisen. Kuutamopenkin olemuskin on aina surullinen. Se vähä mitä siihen kastelee, menee nyt vielä taustan syreeneille eli se eristys-homma on edelleen kesken. Juurimattoa olen sentään jo hankkinut, mutta kaivamaan ei näillä kuivilla keleillä viitsi alkaa, kun tietää ettei se homma kuitenkaan päivässä, eikä välttämättä kahdessakaan valmistu.

Nurmikko rapisee jalkojen alla ja jopa luonnonkasvit niityllä roikottavat lehtiään apaattisen näköisinä. Isot koivut sentään vielä jaksavat jotenkin taistella, viime vuonna oli jo elokuussa keltaisia lehtiä kuivumisen takia. Kallion maksaruohojen kukinta menee ohi muutamassa päivässä. Tänään, vaikka ilma oli todella tuulinen, tämän pääskynmaksaruohon (?) ja rantakukan kimpussa kävi varsinainen perhosien ja kimalaisien kuhina.

Hyötykasvipuolella punaiset marjapuskat on peitetty verkolla ja sadosta näyttäisi tulevan aika hyvä. Kasvihuoneessa on runsaasti, isoja tomaatin raakileita, mutta väriä eivät ole vielä ottaneet yhtään. Ulkona kasvavaa kesäkurpitsaa sensijaan on jo syöty 4 kappaletta ja uutta pukkaa kiivaalla tahdilla. Ja eikös se niin olekin, että jos ei niitä riittävästi sieltä ota ja käytä pois, niin kasvin tuotanto vähenee. Matalaan sokeriherneeseen on ilmestynyt muutama kukinto, mutta vähän tuntuu siltä, että varmimmin lapset saavat herneitä, kun niitä hakee torilta tai kaupasta ;) Keväällä istutetut Polka-mansikan taimet eivät ole oikein tykänneet kasvaa, mutta onneksi olen istutellut maanpeitteeksi runsaasti metsä/ahomansikkaa, että lapsilla on riittänyt mieluista puuhaa pienten herkkupalojen etsinnässä.

Muuten viime päivät ovat menneet sekalaisissa talon/pihanlaitto ja remonttipuuhissa, eikä varsinaisissa puutarhatöissä. En tiedä johtuuko tästä vanhasta talosta & pihapiiristä, mutta muita harrastuksia ei edes jaksa/tarvitse miettiä, vaikka toisinaan saattaisi tehdä ihan hyvää hetkeksi irtaantua tästä kaikesta. Oma koti ja piha tuntuu välillä jonkinasteiselta työleiriltä ja ukkokulta näyttää hapanta naamaa kun menen sopimaan yhteisiä kyläreissuja hyviksi remonttipäiviksi (=melkein kaikki päivät). Toisaalta eilen sain kehuja kun ensimmäisen kerran tänä kesänä oikaisin vartiksi puutarhakeinuun ja katselin vain taivasta ja puiden latvoja. On kyllä vähän ikävää, ettei osaa kunnolla nauttia puutarhasta näin kesällä kun aina tulee vain koohotettua työstä ja paikasta toiseen. Tässä asiassa yritän parantaa tapani, etten joudu syksyn pimeillä ihailemaan pihaa vain tietokoneen ruudulta.