Tänä aamuna heräsin ihanaan ääneen...

691698.jpg

Rännit kolisivat pitkästä aikaa. Kauan kaivattu sade (toinen kesäkuussa) tuli elvyttämään jo keltaiseksi palanutta kallionpäälistä ja sen perennoja. Kaivovedellä kastelu on täytynyt rajoittaa vain uusien istutusten ja nurmikon kasteluun. Sadetta kertyi päivän aikana arviolta kymmenisen milliä ja lisääkin saisi vielä tulla. Kuutamo2 -penkin poikapatsas sai kantaakseen raskaat saavit.

691697.jpg

Toisaalla, metsämansikoiden ja kurjenpolvien ympäröimä linnunjuottokin sai taivaalta täytettä.

691689.jpg

Tässä kuutamo2-penkkiä ja talon kiertävää kivituhkapolkua. Pientä rehevöitymistä on jo tapahtunut (kiitos kastelun), vaikka viimeksi eilen siirsin tuolta hetken majaansa pitäneet valkoisen särkyneensydämen ja akileijan pois, ja korvasin ne sekä osan kuunliljoista valkoisella syysleimulla. Taustan, kohta kukintansa aloittava töyhtöangervo on kasvanut tuossa jo useampia vuosia.

691685.jpg

Ja vielä sama toisesta suunnasta. Tuohon kuistin reunoille istutetut humalatkin ovat aloittaneet kasvunsa narua pitkin kohti kattoa. Uusi polun vasemmalla puolella oleva nurmikkokin vihertää jo mukavasti. Polku on toiminut kuten pitääkin, eli lasten kulkuliikenne on pysynyt melko hyvin sille varatulla alueella.

691686.jpg

Ja löytyi sieltä syysleimujen seasta toinen kissoistammekin kurkistelemasta, nimeltänsä Sohvi.

691699.jpg

Tässä sitten tämä alkuperäinen kuutamopenkki uudessa kuosissaan. Kasvit ovat ihan nuukahtaneita ressukat, kun joutuivat viikkotolkulla makoilemaan paakkuineen läjitettyinä. Sellainenkin ihme on nyt sitten tässä pihassa nähty, että joku kukkapenkki PIENENEE eikä kasvakaan. Tämä meni puolisen metriä kasaan joka puolelta. Sama tapahtui kasvimäärässäkin.

Aiemmin siellä kasvoi kaikenlaista sillisalaattina. En edes itse enää pysynyt kärryillä mitä kaikkea olin sinne istutellut ja mitä kaikkea sinne joukkoon on lisäksi hävinnyt. Uudessa versiossa on tylsästi reunalla kirjokuunliljat (kuten ennenkin), takana anopilta saatua kantaa olevat jaloangervot ja niiden välissä valkoinset särkynytsydän, akileija, isotähtiputki, jouluruusu (uusi ostos) sekä siperiankurjenmiekka. Penkin vasen pää kutistui ja poistin siitä kokonaan liiaksi rönsyilleet nukkahärkit. Sinne tuli kallion päällä kitunut pieni pallotuija sekä valkokirjavaa kaukasianmaksaruohoa.

Voi olla että muutoksia tähänkin listaan vielä tulee, mutta tuskin enää kovin paljon. Senverran kovan pinnistyksen takana tämä uudistus nyt oli. Olinhan melkein jo hävittämässä koko penkkiä. Ilman miehistä työnjohtajan asennetta ja lapionvääntövoimaa ei olisi tämä homma varmaan valmistunut ollenkaan. Kiitos siitä ukkokullalleni!

691688.jpg

Otan parempia kuvia kun kasvit (toivottavasti) vähän virkistyvät ja tuo ympäristökin vielä tuosta kohentuu. Tottakai penkkiin pääsevät muuten myös sieltä pois kaivamani narsissin ja tulppaaninsipulit.

Laitetaan tähän pari vanhempaa projektia, mitkä on jäänyt kuvailematta tai esittelemättä. Tämä metsäportti valmistui jo aiemmin keväällä kahden elävän puun väliin. Vasemmalle puolelle on istutettu pohjantähti-ruusu. Toivottavasti ei tykkää kovin huonoa suht kuivasta paikastaan. Tuossa edessähän menee kivipuro ja aikaisemmin se katosi kuusten ympäröimien kivien väliin, mutta viime kesän kuivuus kuivatti tuosta kaksi kaunista kuusta pois ja tästä tuli tavallaan kuusten korvike. Oikealla puolella kasvaa nyt kituen pari tuoksuhernettä vanhassa potassa. Kuva on toukokuulta, mutta isompia muutoksia ei ole vielä tapahtunut.

647050.jpg

Tässä on viime kesän tuotoksia ja kesken pahimman kuivuuden tapahtunut villiviinin siirto. Kivikehän päällä kasvaa myös pikkusydäntä ja metsämansikkaa.

691707.jpg

Lopetetaan postaus kesäkukkiin. Niitä on tässä pihassa aika vähän. Osin siksi, että hankin (nuukana pihanlaittajana) mieluummin monivuotisia kasveja, ja osin myös siksi, että olen erittäin laiska kastelija. Tälläisenä kesänä kun kaikki tuntuu kukkivan kilpaa saatan kyllä loppukesästä haikailla kesäkukkien perään, kun perennoista on jäljellä enää siemenkodat. Onneksi tänään ei tarvinnut kesäkukkia kastella. Pirteää alkuviikon jatkoa!

691691.jpg