Viime päivien lämpimien säiden ansiosta minäkin jaksoin vääntäytyä ulos. Oli suorastaan outoa, että  kompostikipan saattoi viedä paitahihasillaan. Pientä pihasiivousta tein ja sain jopa kuutamopenkin remontissa ylös nostetut sipulit melkein kaikki kätkettyä maahan. Nyt on todellakin ensi keväänä jännää kun ei yhtään tiedä mitä (narsissia) mistäkin kohtaa odottaa nousevaksi. Pienempien sipuleiden kanssa on varmaan myös menneet suloiseen sekasotkuun scillat ja lumikellot ja piti minulla jokin kevätkellokin siellä olla. Krookuksen onneksi sentään erotan ja tiedän sijoitella etualalle.

Uusia sipuleita en vielä ostanut, vaikka tänään olisi tilaisuus ollut. Tai oikeammin tilaisuus hankkia kaupan tiloissa nahistuneita sipuleita. Mutta sainpahan käsiini Nightwishin uusimman! Ajattelin, että jos tulee sipulien hävitysmyynti niin haen sitten niitä perus-Appeldorneja tuonne kivikaarteen päälle.

Ukkokulta leikkasi nurmikkolaikut ja minä keräsin terän tieltä pois puoli ämpärillistä pulkkosieniä (oletan) ja keittelin niistä liemen villalangan värjäystä varten. Aika kätevää vai mitä. Ei tarvitse lähteä pihaa pidemmälle värjäysaineita hakemaan. Ei nuo kyllä mitään kaunistuksia ole, että sen puolesta voisivat kasvaa jossain muuallakin, mutta eipä niitä helpolla nurmikosta pois häädetä.

Rikkaruohon kitkentää olisi myös runsaasti tarjolla etenkin uusissa penkeissä, mutta miten se nyt onkaan niin vaikeaa tarttua kuokkaan. Hyvä kun jaksaisi edes ihailla ja suunnitella alkukesän hommien tuloksia. Ja ehkä pikkaisen miettiä ensi kesän juttuja. Pikaisen kierroksen tein eilen kameran kanssa ja tässä muutama otos.

Villiviini on tänä vuonna punertunut kauniisti. Ylhäältä on muuten vielä ihan vihreä.

935212.jpg

Tätä maatiaisasteria on (riesaksikin) vähän siellä täällä, kestää kuivimmallakin kalliolla hyvin, vaikka riutuukin kesällä pahan näköiseksi.

935206.jpg


Kurttulehtiruusukin jaksaa vielä muutamin kukin kukkia. Täytyisi varmaan siirtää yksi ruusu parempaan paikkaan kasvamaan, että saisi hieman kiulukoita. Eikös se niin ollut, että nimenomaan tämä yksinkertainen tekee paremmin kiulukoita kuin esim. hansaruusu vai onko tässäkin vielä joku lajike-ero? Tämäkin luonnollisesti kasvaa kivikossa kalliolla, eikä ole paljon lannoitteita nähnyt.

935207.jpg

Ja kukkiihan risuportin takana vielä yksi mattimyöhäinen, kiitos myöhäisen istuttajan :)

935211.jpg

Ja koska kesä ja syksykin on ollut kovin kosteaa on paitsi kallio niin myös betoninen lintuallas saanut pintaansa rutkasti uutta viherrystä. Tästä tykkään kovasti.

935209.jpg

Ja kun tässä koneella kirjoittelee niin päiväsaikaan ikkunasta näkee uteliaita tinttejä tutkimassa seinän rakosia sun muita. Jokunen harakkakin tuntuu etsivän jotain. Mitähän perimätieto tästä lintujen puuhastelusta sanoo? Onkohan kohta on tulossa kunnolla kylmät kelit?

935210.jpg

Risuporttikin on saanut koristeekseen ruosteista romua ja tekolinnun. Kohta taitaa olla aika kietoa myös valoköynnöksiä paikalleen. On paljon mukavempi laittaa ne paikalleen näillä keleillä kun kohmeisin näpein.

935246.jpg

Täällä kuitenkin jatkuu (vielä pitkään) pihan syyssiivous. Lyhdytkin ovat jo paikoillaan pihaantulotien tolpissa ja aitalla, mutta vielä en sytyttänyt kynttilöitä. Olisikohan sen aika jo viikonloppuna? Ehkäpä. Nyt kaivan jostain esiin kannettavan cd-soittimen ja vetäydyin sohvan nurkkaan napit korvilla kuuntelemaan tuota uunituoretta levyä.