Kituvat katajat ovat vielä pystyssä, mutta toisen vieressä olleet 5 pikkukuusta saivat eilen maistaa sahanterää. Käytin hieman lapsityövoimaa ja annoin esikoisen purkaa sahaushalujaan. Loput sahasi sitten äiti. Kuusenkerkät keräsimme siirappia varten. On parhaillaan kiehumassa keittiön puolella. En tiedä onnistunko edes, enkä ole koskaan kokeillut, mutta eipä tuo kokeilu nyt paljon maksakaan. Ohjeen bongasin Kuusenkerkkä -blogista. Kerron tuloksista myöhemmin.

Ukkokullan väsäämä kasvilavakin (seinämalli) sai muutaman yrtin asukkaakseen ja 2 kasvusäkkiä odottaa iskemättöminä tomaatintaimia. Olisihan ne voinut itsekin kasvattaa, muttamutta jotenkin aika ja innostus ei riittänyt. Toivottavasti niitä jostain saa myös ostaa. Pari vuotta sitten kasvattelin taimet ja pikkutomaatteja sai ihan talon seinustallakin kypsymään. Nähdään nyt sitten onko muovin sisällä mitään taikaa. Paikka ei vain ole paras mahdollinen, aamuaurinko ei lavaa nimittäin tavoita. Mutta nyt takaisin siirapin pariin, jos se vielä on pysynyt kattilan sisäpuolella ;)