
Puuhastelua 1920-luvun maalaistalon kallioisessa pihassa. Tämä tuulinen piha sijaitsee länsirannikolla II-vyöhykkeellä. Tämä blogi ei enää päivity, tervetuloa siis uuteen puutarhablogiini osoitteessa http://puutarha.risulintu.net/

Kuutamopenkki syntyi keittiön ikkunasta katseltavaksi vaaleaksi valopilkuksi. Kukkapenkkiin on pääsääntöisesti siis istutettu vain valko/vaaleakukkaisia kasveja tai sellaisia, joiden lehdissä on valkoista/hopeaa. Muutama poikkeus löytyy kevätkukkijoista sekä vanhoista penkissä olleista varjoliljoista, joita en raaski kaivaa sieltä pois.

Samassa paikassa oli tänne muuttaessammekin sekalaisia kukkia mm. päiväliljoja, vuohenjuuria ja kultapiiskuja jokapuolelta höystettynä vuohenjuurella ja suopayrtillä. Siksi kaivoin penkin kaikkineen ylös, yritin ottaa rikat pois ja istutin uudelleen vaaleakukkaiset kasvit ja täydensin uusilla hankinnoilla. Tuossa uudelleenistutuksessa tein yhden virheen, nimittäin revin ihmetellen&sadatellen penkissä olleet muovinpalat pois sillä seurauksella että nyt kukkien takana kasvavat syreenit nauttivat uudesta, ravinteikkaasta mullasta ja innokkaana kasvattavat juurivesoja kukkapenkkiin :( Pitäisi siis syksyllä eristää syreenit uudelleen kukkapenkistä joko juurimatolla tai muulla vippaskonstilla.
Eikä tuo iso mylläys ole ollut ainoa laatuaan, sillä penkki on myös "pyöristynyt" ulospäin pariin otteeseen ja viime kesänä saunankiukaan purusta löytyi hyviä reunatiiliäkin ja olihan ne pakko paikalleen laittaa ja samalla tutkia miksi reunalla olevat kirjokuunliljat eivät menesty. Kauvauksissa löytyikin sitten pelkkää savea kitukasvuisten alta. Vaihdoin tilalle parempaa multaa ja tänä kesänä näen tulokset.

Kesäkuun 4. vuonna 2005, reunatiilet asennettu
Syreenien eristämisen lisäksi pitäisi tuohon kukkien ja syreenien väliin keksiä jokin aita tms tukemaan alaspäin kaartuvia syreenejä. Syreenit muuten ovat niitä tavallisia sinikukkaisia. Pöheikköä on nuorennettu voimakkaasti pariin otteeseen katkomalla vanhoja, paksuja runkoja alhaalta asti.
Tähän olen myös haaveillut joskus hankkivani isomman patsaan. Nyt sen virkaa hoitelee halpa, keraaminen poika-patsas. Jos lapset tuon onnistuvat rikkomaan, harmitus ei ole suurensuuri.

30.6.2005

Yksityiskohta alkukesän kukinnasta

Hopeatäpläpeippi osoittautui aika aggressiiviseksi ylikävelijäksi

Jaloangervot ja kirjokuunliljat kukkivat elokuussa 2005
Kasvivalikoimaa, suunnilleen kukintajärjestyksessä. Kukinto on valkoinen ellei muuta mainittu
Penkkiin vielä sijaisistutuksesta tulossa jos suinkin mahtuvat: