Alkuun toivottelen hyvää ja entistä parempaa pihavuotta 2007 tämänkin blogin puolesta.

Tammikuu on alkanut harmaana ja lämpöisenä. Lämpömittariin näyttää vakiintuneen noin 5 astetta ja korvatkin alkavat jo tottua uuteen talviääneen, eli sateessa koliseviin ränneihin ja peltikaton paukkeeseen. Harmittaa, että tuli kerrankin vietyä sademittari varastoon, pois jäätymästä ja halkeamasta, nyt sitä olisi saanut käydä usein tyhjentämässä.

Viime viikolla ajattelin laittaa risutuolille uuden ilmeen ja ottaa siinä olleet callunat pois. Huomasin, että monessa callunassa oli vihreää, uutta kasvua kukinto-osan päällä. Istuttelin nämä callunat sitten kukkapenkkiin. Istutuslapiot tosin olivat nekin varastossa, mutta tällä kertaa kaiveluun riitti lasten muovinen hiekkalapio. Harvemmin sitä täällä tammikuussa istutellaan ;)

334390.jpg

Uutta kasvua näkyi mielestäni myös esimerkiksi mirrinmintulla ja osa kurjenpolvistakin oli aika hyvän näköisiä, mutta niissä varmaan osa lehdistä talvehtiikin? Selkeät vaaleanvihreät vuosikasvun alut huomasin myös pienenpienessä kivikossa majailevassa siilikuusessa.

Madotkin näyttävät nurmikolla olevien reikien perusteella olevan touhuissaan ja käyttävät hyödykseen niille maahan jättämiäni lehtiä :)

Viikonloppuna tehtiin vähän raivaushommia täällä naventan takana. Huomio kiinnittyi näihin pinkkeihin valopilkkuihin. Kuva on todella huono, pokkari kieltäytyy taas lähikuvien otosta ja tarkentelee minne sattuu.

334388.jpg

Kuvan ottohetkellä, lauantaina oli asteen pakkanen eikä huurteinen kukka ei mielestäni juurikaan tuoksunut.

Sisällä on sensijaan vielä jouluinen tunnelma. Kaikki koristeet ovat paikoillaan, enkä ole vielä saanut mitään kevätinnostusta. Tarkoitan sellaista kuplivaa kevätoloa, ettei tiedä kuinka päin olisi, mitä siemeniä hankkisi kasvatukseen ja että tulee mm. hillitön halu vaihtaa kaikki talon verhot sun muut tekstiilit keväisempiin väreihin ja antaa valon (minkä valon?) virrata sisään. Päivänvalo on edelleen aika vähäistä ja itsensä sekä kolmen pikkupojan motivointi uloslähtöön tuntuu kovin vaikealta. Emme siis mene ulos ellei huvita. Hiekkalelut ja pyörät ovat varastossa odottamassa josko se talvi kuitenkin vielä alkaisi, mutta toisaalta jo esille tuodut potkukelkat, liukurit ja pulkat nurmikolla ovat aika humoristisen näköisiä. Lapset osaavat onneksi ottaa ilon irti pienistäkin asioista. Lauantaina kaadettiin myös yksi isohko koivu ja ukkokullan sitä moottorisahalla pätkiessä tuli hienoa purua. Purun nähtyään lapset aloittivat purusodan. Eli ellei lunta ole niin keksitään korvikkeita. Styroksilumiukko en vielä tekemättä, mutta ehkä sellainenkin täytyy leikkipaikalle tehdä laskiaiseksi ellei oikeata lunta tule ;)

Mukavaa kevään odotusta kaikille lukijoilleni. Kohta ne siemenluettelot sun muut innostajat alkavat kolahdella postiluukkuun :)