Muutama postaus aiemmin kerroin pihasta löytyneestä pionista (voisiko olla 'Karl Rosenfield'?), missä oli kuusi nuppua kasvamassa. No, yksi nuppu olikin ihan erilainen ja tarkemmin katsottuna se kasvikin oli väriltään tummemman vihreä ja isompi lehtinen. Taisin yhdistellä näitä keväällä 2001 rikkaruohottuneesta perennapenkistä löytämiäni alkuja yhteen ja vasta nyt tämä puska yllätti minut näin iloisesti.

123935.jpg

Pinkki pioni aloitti kukinnan muutama päivä sitten, mutta tämä erilainen nuppu piti minua pitkään jännityksessä ja tänään se viimein aukesi. Ihana valkoinen (kuvassa näyttää vaaleanpunaiselta) ja kerrottu mikä-lie-pioni tämäkin? Ripaus pinkkiä parin terälehden päässä (kuvassa näkyy liian terävänä). Nuppuvaiheessa näkyi myös pientä kirjavuutta. Nyt tulikin sitten ongelma, minne tämän valkoisen sijoitan, kun aiemmin tuli ostettua pieni 'Duchesse de Nemours' kuutamopenkkiä varten. Ihan selvästi näyttää siltä, että täytyy saada kuutamo2-projeti nyt käyntiin, että saan tämän ihanuuden sinne vahvistumaan :) Olisi kyllä kiva tietää mikä tämän nimi on, ettei vain ole juuri samaa kuin tuo ostamani ;)

123918.jpg

Tässä vielä kokonaiskuva itse puskasta. Sen ympäristö on varsin sotkuinen, vesiheinää ja nokkosta rikoista ainakin. Ensi vuonna yritän panostaa tämän alueen siistinä pysymiseen enemmän. Valkokukkainen on selvästi heikommin pystyssä pysyvä ja lehdistöltään kauniimman vihreää.

123663.jpg

Ja laitetaan vielä tasapuolisuuden nimissä nyt uusi lähikuva vielä pinkistäkin kukasta. Tämä on jo hieman vanhentunut kukka eli terälehtien kärjet haalistuvat vanhetessaan. Eikös sekin tästää tähän 'Karl Rosenfieldiin'?

123936.jpg