Tässä vaatimattomassa kukassa on jotain niin ihanaa, että olen päästänyt tämän kukkapenkkeihinkin sulostuttamaan kevättä. Mielessä on monta vuotta ollut tilata valkoisen lemmikin siemeniä ja sujauttaa ne kuutamopenkkiin kasvamaan. Itse kuutamopenkkikin kaipaisi jo kitkentää ja siirtotoimia. Talven jäljiltä sieltä ammottaa koloja mm. ainakin menetettyjen isopäivänkakkaran, myskimalvan ja ehkä myös morsiusharson kohdalla. Ja syksyllä istutettu valkoisen palloesikon ostotaimikaan ei talvesta selvinnyt. Balkaninvuokkojakaan ei näy kuin yksi, vaikka niitä pitäisi putkahdella jokaisen kirjokuunliljan välistä. Sensijaan taas helminukkajäkkärä ja penkin päässä oleva hopeahärkki näkyvät viihtyvän liiankin hyvin, ja kaipavat jo reilua rajoittamista, elleivät täyshäätöä. Harmittaa, kun ei ole pitkään aikaan tullut piirrettyä tarkkoja istutuskarttoja kukkapenkeistä, nyt sitten vain arvaillaan mitä aukkopaikoissa on mahtanut olla. Kuutampenkin kitkentä saa vielä odottaa, kun kitkijä potee vieläkin kevätflunssaa.

92930.jpg